Ulkomainonta on vahvassa kasvussa - Miksi siihen kannattaa investoida juuri nyt?

November 30, 2023

World Federation of Advertiserin artikkelin mukaan isot globaalit brändit tulevat nostamaan markkinointi-investointejaan ensi vuonna. Jopa 60% kertoi kasvattavansa mediabudjettiaan lähes 15% vuodelle 2024. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että mediabudjetteja kasvatetaan huomattavasti useammassa yrityksessä nyt, kuin vuosi sitten, vaikka markkina on taantumassa.

 

Ulkomainonnan globaalin kasvun ennuste tälle vuodelle oli 3,8% Dentsun AD Spend report:n mukaan (05/2023). Suomessa ulkomainonta on kasvanut tänä aikana huimasti tuon yli. Kumulatiivisesti noin 8% ja lokakuussa kasvua tuli yli 10% muun mediamainonnan laskiessa. Mitä nämä kertovat mainostajalle?

 

 

Ulkomainonta ja erityisesti MOOH on nosteessa maailmalla

 

Ulkomainonnassa on siis imua. Espanjassa lokakuussa pidetty OOH Forums:n yksi viesti oli, että MOOH (Mobile Out Of Home)on yksi OOH:n (Out of Home) innovaatiosta ja mahdollistaa tarkemman segmentoinnin alueellisesti. Ulkomainonnan ja erityisesti MOOHin tehoa avattiin Coca-Cola:n kampanjassa, jossa käytettiin Chilessa liikkuvaa mediaa. Tämä kampanja saavutti huikean 120% ROI:n. Atland Venturesin mukaan MOOH osana muuta markkinointia, lisää muun muassa verkkosivun konversiota ja liikennettä myymälään.

 

 

Miksi brändimarkkinointiin kannattaa investoida juuri nyt ?

 

Hopkinsin Arttu Raittila toteaa blogissaan osuvasti, että “Markkinointi taantumassa on kuin osakkeiden ostamista, kun niiden kurssi on alimmillaan. Se on investointi silloin, kun mainonta on halpaa ja kilpailijat säästävät itseään kilpaa hengiltä.”

 

Tämä tarkoittaa juuri sitä, että kun muut säästävät kannattaa niiden, jotka pystyvät jopa kasvattaa markkinointi-investointeja. Esillä olo silloin kuin muut ovat näkymättömiä kasvattaa nopeasti tunnettuutta ja lisää näin brändiarvoa. Tämä kilahtaa kassaan, kun markkina taas vetää, olemalla oman asiakaskunnan top of mind:ssa, eli harkinta korissa, josta valinnat tehdään. Joka tapauksessa visuaalinen MOOH jättää positiivinen brändimielikuvan, joka kantaa pitkälle taantuman jälkeen.

https://wfanet.org/knowledge/item/2023/11/07/Media-budgets-are-on-the-rise-finds-WFA-and-Ebiquity-annual-research

https://oohtoday.com/amp/changing-the-rules-of-the-game-dooh-and-mooh/

https://atlandventures.com/the-proliferation-of-moving-out-of-home-mooh-advertising-analytics/

https://www.hopkins.fi/artikkelit/taantuma-markkinointi/

Teksti: Tiina Karppinen

kuva: Image Creator

Kasvatetaanko bisnestäsi yhdessä?
Haluatko luoda liikuttavia kohtaamisia ja kasvattaa brändiarvoasi? Luodaan yhdessä puheenaiheita. Lähdemme liikkeelle ideasta ja toteutamme ratkaisut avaimet käteen -palveluna. 
OTA YHTEYTTÄ!
EvästeetTietosuojaseloste